Kotitalouden vuosikirja

Kotitalousopettajien liitto ry:n julkaisee vuosittain ilmestyvän Kotitalouden vuosikirjan. Kotitalouden vuosikirjan tarkoituksena on välittää Suomen 3 kotitaloustieteitä tutkivasta ja opettavasta yliopistosta tutkittua tietoa kotitalousopettajille sekä muille kotitalousalan asiantuntijoille, ja näin kasvattaa suomalaisen kotitalousopetuksen tasoa ja arvostusta. Kotitalouden vuosikirja toimii ainoana kotitalousalan kotimaisena tieteellisenä julkaisuna, ja näin tarjoaa väylän julkaista kotitalousalan tutkimusta suomeksi ja ruotsiksi.

Tavoitteena on kerätä vuosittain mahdollisimman kattavasti tieteellisiä julkaisua, joille suoritetaan vertaisarviointi. Nämä artikkelin julkaistaan sekä painettuna lehtenä että Kotitalousopettajien liiton verkkosivuilla osiossa Kotitalouden vuosikirja.

Artikkeleita on mahdollisuus julkaista vain rajoitettu määrä. Julkaistavien artikkelien valinnan tekee julkaisutoimikunta.

Tutkimusartikkeli julkaistaan painetussa vuosikirjassa sekä Vuosikirjan verkkojulkaisussa. Artikkelin enimmäispituus on 60 000 merkkiä (sisältäen välimerkit).

Kannustamme myös kirjoittajakokoonpanoihin, joissa on tutkimuksen lisäksi mukana työelämän tai opiskelijoiden edustus.

Aikataulu

7.2.2025
Hakuaikaa jatkettu 3.3.2025 saakka
Kirjoittajahaku sulkeutuu: tutkimusartikkeleiden tiivistelmät, enintään 2 000 merkkiä, osoitteeseen toimisto@kotitalousopettajat.fi
17.2.2025
Ilmoitusaikaa jatkettu 13.3.2025 saakka
Ilmoitus artikkelin hyväksymisestä vertaisarviointiprosessiin
15.5.2025
Valmiiden artikkeleiden jättöaikaa jatkettu 25.5.2025 saakka
Valmiit tutkimusartikkelit jätettävä arvioitavaksi

 

Kirjoittajaohje

Lataa täältä kirjoittajaohjeet >>

Kirjoittajakutsu

Lataa täältä kirjoittajakutsu >>

Julkaisutoimikunta

Kotitalousopettajien liitto ry:n hallitus asettaa vuosittain Vuosikirjan julkaisutoimikunnan. Julkaisutoimikunnassa voi olla edustettuina Kotitalousopettajien liitto ry, tieteellinen tutkimus, perusopetus, ammatillinen opetus sekä vapaa sivistystyö sekä muu asiantuntija.

Kotitalousopettajien liitto ry:llä on toimikunassa pysyväisjäsenenä puheenjohtaja.

Kotitalousopettajien liitto ry:n toiminnanjohtaja toimii toimikunnan sihteerinä.