Kun kuulin uutisen, että kouluumme perustettaisiin maahanmuuttajille yläastetta valmistava luokka, menin rehtorimme juttusille ja ilmoitin halukkuuteni opettaa heille kotitaloutta. Toiveeni kuultiin ja nyt olen kevään ajan opettanut valmistavaa luokkaa kaksi tuntia viikossa. Aikaisempaa kokemusta valmistavan luokan opettamisesta minulla ei ollut. Aluksi mielessäni oli vähän ennakkoluuloja ja jännitystä: Miten pärjään? Miten ymmärrämme toisiamme? Saanko heidät innostumaan? Toivottavasti ei vain satu mitään...

Peruskoululaisia kannustetaan lähtemään oppimaan ulkopuolelle koulun. Koulussa on turvallista ja ulkomaailmassa turvattomampaa niin opettajalle kuin oppilaille. Vai onko?

Aika laskiaisesta pääsiäiseen on ortodoksisen ja luterilaisen perinteen mukaan paaston aikaa. Paaston monet ulottuvuudet kiehtovat minua vuosi vuodelta enemmän sekä opettajana että yksityishenkilönä – ilman uskonnollisia ulottuvuuksiakin ajasta saa paljon irti!

Työskentelen ammatillisessa aikuiskoulutuksessa ravitsemuksen kouluttajana. Aikanaan tein opetusharjoittelut tarkoituksenani suuntautua peruskoulupuolelle ja ne muutamat tunnit, jotka silloisen opetusharjoittelun aikaan piti suorittaa aikuisten kanssa eivät todellakaan olleet mikä menestys. Ajattelin, että tätä laatua ei enää ikinä ja suuntasin kohti peruskoulumaailmaa. Monen tekijän yhteissummana kuitenkin muutaman vuoden kuluttua päädyin aikuisia kouluttamaan. Monesti minulta kysytään, että onko aikuisten opettaminen erilaista?

"Ilman kokemusta, asiat ovat vaikeita". Vanha sananlasku pätee moneen asiaan. Arki aina yllättää, kun huomaa joidenkin oppilaiden osaamattomuuden ihan perusasioissa. Toki asioita on tarkoitus opiskella ja harjoitella yhdessä koulussa kotitaloustunneilla, mutta kotonakin kotitöissä harjaantuminen olisi ollut mahdollista jo ennen yhteisen kotitalousopetuksen alkamista. Erot oppilaiden osaamisessa ovat suuria: osa on jo melkosia taitureita ja tietäjiä, mutta osalla ei ole arjen taitoja hallussa juuri lainkaan.