Kuva: Conscious Design

Suomi on kansalaisopistojen, työväenopistojen ja muiden vapaan sivistystyön oppilaitosten maa. Opistot mahdollistavat edullisen harrastustoiminnan ja ovat usealla paikkakunnalla kaupunkikulttuuria tai yhteisöä elävöittävä taho. Vapaan sivistystyön ovet ovat mahdollisimman monelle auki, iästä tai aiemmasta koulutustaustasta riippumatta.

Kotitalouden oppitunnit ovat opistoissa esimerkiksi erilaisia ruokakursseja, luentoja ja demoja. Perhekursseista erityisryhmien kursseihin, pyykinpesudemoista ostereiden avaamiseen, thaimaalaisesta ruoasta karjalanpiirakkatyöpajoihin. Kotitalousopetus tuo ihmisten arkeen valtavasti iloa ja uusia taitoja! Kurssit ovat tärkeitä sekä pedagogisesti että sosiaalisena tapahtumana.

Koulutuksesta puhuttaessa muistetaan nykyään mainita myös jatkuva oppiminen ja elinikäinen oppiminen. Opistot ovat avainasemassa näiden toteutumisessa. Käytännössä oppimista mahdollistaa vapaan sivistystyön tuntiopettajien joukko. Vapaan sivistystyön oppilaitosmuotoa ihastellaan ja markkinoidaan ulospäin tarpeen mukaan, onhan se maailmanlaajuisesti aika poikkeuksellinen. Opettajien asemasta, palkkauksesta ja jaksamisesta keskusteltaessa vapaa sivistystyö unohtuu kuitenkin helposti ja jää sivuun valokeilasta.

Vapaassa sivistystyössä työskentelevä tuntiopettaja tekee työtä kuten kuka tahansa muukin opettaja, mutta välillä kurssit peruuntuvat. Kun kurssimuotoinen opetus peruuntuu, katoaa samalla työ ja palkka.

Käytetään esimerkkinä kotitalouden tuntiopettajaa. Hän pitää yhden illan kurssin, jossa valmistetaan ranskalainen illallinen. Tuntiopettaja suunnittelee kurssinsa sisällön, laatii materiaalit ja reseptit, usein testaa reseptit etukäteen, tekee ostoslistan, käy kaupassa tai parissa. Välillä opettaja on yhteydessä opiskelijoihin, sillä jotkut haluavat kysyä etukäteen kurssin raaka-aineista. Opettaja tulee illalla luokkaan, tulostaa reseptit, tuskailee toimimattoman tietotekniikan kanssa, opettaa viisi oppituntia putkeen ja on kannustava sekä hyvä opettaja. Illan päätteeksi hän tarkistaa luokan ja joutuu todennäköisesti tekemään hieman loppusiivousta, vie roskat, merkkaa järjestelmiin opiskelijat, katsoo kurssipalautteet ja tekee matkalaskut. Seuraavana kurssipäivänä hän tekee kaiken uudestaan, mutta tällä kertaa aiheena on uudet kasviruokatrendit.

Kotitalousopettajat tekevät vapaan sivistystyön puolella valtavat määrät näkymättömiin jäävää työtä, sillä palkka maksetaan työehtosopimusten mukaisesti pidetyistä oppitunneista ja usein kaupassa käynnistä. Kuten huomaatte, lista on lyhyempi. Opettajien olisi myös hyvä jatkuvasti kehittää taitojaan, sillä vapaassa sivistystyössä opiskelijat ovat asiakkaita, joiden huomiosta ja vapaa-ajasta kilpaillaan muiden harrastusmahdollisuuksien kanssa. Opettajat eivät ole täysin vastaavassa tilanteessa missään muussa kaupungin tai kunnan oppilaitoksessa.

Kotitalousopettajien harteilla on myös perusopetuksessa valtavasti opetustuntien ulkopuolista työtä, jonka vain oletetaan kuuluvan oppiaineen luonteeseen. Tätä oletusta on tärkeää tarkastella kaikissa oppilaitosmuodoissa. Mihin kaikkeen opettajan jaksamisen tulisi riittää ilman työmäärän tunnustamista ja kunnollista korvausta?

Kotitalous on aikuisillekin merkittävä osa arjen hyvinvointia ja oppiaineessa näkyy konkreettisella tavalla juuri se elinikäinen oppiminen. Osoitetaan valokeila ja huomio siis myös vapaan sivistystyön kotitalousopettajiin sekä heidän jaksamiseensa. He ovat sen ehdottomasti ansainneet.

Kirjoittaja Inka Valima on kotitalouden suunnittelijaopettaja (ent. kotitalouden tuntiopettaja) kansalaisopistossa ja Kotitalousopettajien liiton 2. varapuheenjohtaja.