Kaikenmaailman hilavitkuttimet ja gadgetit

Mitä elämämme olisikaan ilman mitä ihmeellisimpiä vempaimia? Monesti tuntuu, että nuoriso on tottunut elämään erilaisten laitteiden keskellä ja me ajattelemme, että ”ette te tiedä mitään… kun minä olin nuori niin ei ollut sitä ja tätä…”. Mutta kyllä tosiasia on se, että teknistynyt maailma on ympäröinyt meidät niin, että se on ollut pitkään jo hyvin luonnollinen osa arkeamme emmekä tunnu selviävän ilman. Tai no, ainakin meillä 80-luvulla syntyneillä.

Muistan vieläkin sen hetken, kun olin luistelukentällä ja veljeni tuli kertomaan, että meille on hankittu VHS-laite! Se uskomaton musta laatikko, jota sitä ennen vuokrattiin Shelliltä videoiden katselua varten. Meidän kerrostalossamme vain yhdellä asukkaalla oli videonauhuri. Kotimme olohuoneeseen kerääntyi kaikki veljieni kaverit katsomaan videoita ja minä sain olla mukana, jos toimitin pojille voileipiä. Nyt kotimme olohuoneessa on Blue-ray -soitin ja VHS-filmit on toimitettu kierrätykseen.

Mokkulaa kantaa mukanaan jo kymmenettuhannet ihmiset ympäri maan päivittäin. Oli kuitenkin vielä aika, kun Internetin ihmeelliseen maailmaan tutustuakseen tuli varata aika koulun kirjaston tai kaupungin kirjaston koneelta. Tiukkoina hetkinä (lue: poikaystävältä sähköpostia odotellessa, voi mitä uutuutta!) piti aivan soittaa naapuriin, että voisinko tulla vierailulle ja samalla käyttää heidän tietokoneensa modeemiyhteyttä! Sen aikainen yhteys ei saisi avattua puoliakaan nykyaikaisista Internet-sivuista.

Sain lukioon siirtyessäni ensimmäisen GSM-puhelimeni. Sen hankinnasta käytiin hyvin pitkä keskustelu sillä äitihän sen maksoi ja hintaa oli tuhansia markkoja. Käytössäni oli jo ollut aivan toimiva Nokian ringo. 1990-luvun puolenvälin jälkeen yleistyi kommunikaatiomme mullistanut keksintö SMS eli tekstiviesti ja tokihan nuori nainen halusi olla ajanhermolla (lue: yhteys poikaystävään helpottui myös oppituntien iakana). Se puhelimeni oli muuten Nokian ”banaani” 8110i, jota käytettiin muun muassa niinkin futuristisessa elokuvassa kuin Matrix. Aivan mahtava puhelin! Nyt voin matkapuhelimellani pelata, maksaa laskuja tai lukea sähköpostin ja uutiset missä vain. Puhumattakaan, että samalla se toimii kamerana, musiikkisoittimena sekä toistaa liikkuvaa kuvaa tai kertoo miten pitkän matkan lenkilläni olen kulkenut.

Lerppu, korppu, disketti, cd ja nyt USB sekä kannettava kovalevy. Paperille tallennettua tietoa korvaamaan on keksitty kaikenlaista ja uusimpina tablet tietokoneet, joiden myötä myös perinteisten tietokoneiden tarkoitus jokapäiväisessä käytössä on muuttunut. Tablet kulkee mukana joka paikkaan ja tuntuu, että vain taivas on rajana sen käyttömahdollisuuksissa. Kestävänkehityksen varjolla tieto kulkee nykyään paljon sähköisesti, joka ei ole huono asia, mutta miten paljon sen mahdollistavien laitteiden tuotanto kestää tarkastelu ekologiselta katselukannalta?

Toisaalta jotkut gadgetit (=vempaimet, egl.) tulevat uudelleen muotiin. Yksi tällainen on limsakone. Lapsuudessani sellainen oli serkkuni perheessä. Koneeseen kuului hienot lasiset pullot, joihin limsa tehtiin. Ihan huippu juttu! Se tuntui aina lomalta, kun sitä limsaa joi. Muutama vuosi sitten samat laitteet tulivat rytisten markkinoille ja sanoin kotona, että meille ei sellaista turhuketta hankita. Toisin kuitenkin kävi. Eräänä talvisena päivänä puolisoni tuli minua ulko-ovelle vastaan ojentaen mansikkakuohuviinipulloa ja sanoi ”Jos lahjotaan, ei saa suuttua!” Tällä hän sai minut hämilleni ja perään esitteli onnellisena uuden limsakoneemme. Toki täytyy nyt julkisesti myöntää, että laite on ollut melkoisen kovalla käytöllä.

Moni on varmasti lehtien mainoksista katsellut keksintöä, jonka avulla kahvia voi kotona tehdä kupin kerrallaan kapselien avulla. Samalla on varmasti pohtinut, että kuka kumma tuollaisia oikein hankkii? Hintaa on laitteella puhumattakaan erikseen ostettavista kapseleista, joita on moneen makuun. Pingu. Se on meidän kapselikahvinkeittimen nimi. Ja minä en edes juo kahvia! Mutta miten kivalta se näyttääkään ja tokihan sillä voi tehdä myös kupin kaakaota tai teetä, sitä yhtä lajia. Arjen luksuksella olemme tämän turhukkeen itsellemme perustelleet.

Kyllä meiltä löytyy. Kaikkea (no lähes ainakin). On korupesuri, tekstiilien raikastaja (sellainen omituinen teltta, joka pitää ääntä ja pölyyntyy nyt sängyn alla), kaamoksen karkottaja (se outo juttu, joka valaisee korvat) ja popcorn -kone. Puhetta en aloita edes kaikesta ihmeellisyydestä, (no okei, elokuvalasit???? todella hyödyllinen) joita liittyy kodin viihde-elektroniikkaan sekä tietotekniikkaan.

Halusimme tai emme, tämä on nyt tätä päivää. Jokainen voi omalla tahollaan rajata sen miten paljon tekniikkaa haluaa hyödyntää, mutta joitakin asioita on lähes mahdoton hoitaa ilman tekniikkaa. Ja onhan se helpottanut monia asioita kotona (mm. astianpesukone) ja aikaa säästyy muihin kiinnostuksen kohteisiin. Me kotitalouden opettajat emme myöskään voi täysin kääntää kylkeämme kehitykselle, sillä myös meidän on seurattava aikaamme ja mukautettava opetustamme sen tuomiin vaatimuksiin.