Etäopetuksen parhaita puolia on nähdä oppilaista eri puolia

Tämän blogitekstin piti käsitellä pedagogisten opettajajärjestöjen edustajiston (POE) seminaarin ajankohtaisia aiheita kotitalousopettajan näkökulmasta pohtien. Kenellekään ei liene yllätys, että nämä aiheet jäivät puhumatta, kuulematta ja pohtimatta, kun koko seminaari peruttiin maaliskuun viimeiseltä viikonlopulta. Koronaepidemia tuli ja pyyhkäisi arjen uusiksi meiltä kaikilta.

Omaa arkeani voisi tällä hetkellä kuvailla parhaiten sanoilla puuromainen kaaos. Teen omaa kotitalousopettajan työtäni etänä kotoa käsin, vastapäätä istuu puoliso luurit korvilla omia töitään hoitaen. Vieressäni istuvat eka- ja kolmasluokkalainen omien tehtäviensä ja avunpyyntöjen kanssa. Aamupalaa, lounasta ja välipalaa. Iltapäivällä ja alkuillan yritän pitää vapaana ja keskittyä perheen kanssa olemiseen. Illan viimeisinä tunteina on kuitenkin vielä valmisteltava seuraavaa päivää, sillä tehokkaat työtunnit päivän aikana eivät millään riitä. Puuromaisen kaaoksen tästä tekee sama tapahtumapaikka ja toisiinsa sekoittuvat työ-, koulu- ja vapaa-aika. Koti on kodin lisäksi yhtä aikaa työpaikka, koulu, ruokala, iltapäiväkerho, musakerho, kuntosali, sählykenttä ja tanssisali.

Jostain syystä tuli mieleeni pääsykokeet Sturenkadulla 2000 alussa. Soveltuvuuskokeen osa, jossa kuvitteellisessa kaaoksessa piti keittää lapsille puuroa aamupalaksi, pedata sängyt ja siivota koti ja samalla kolme arvioitsijaa tarkkaili toimintaani. Jo siinä vaiheessa tuli selväksi, että kotitalousopettajilta odotetaan arjen hallintaa kaikissa olosuhteissa. Lisäksi täytyy osata opettaa sitä muille, peruskoulun opettajana erityisesti teini-ikäisille, joille koulunkäynti tai kotiin liittyvät asiat eivät aina ole niitä kiinnostavimpia.

Etäopetuksen käynnistyessä ennakoimatta ja yllättäen oli todella hienoa seurata, miten kotitalousopettajat toisiaan kannustaen alkoivat heti sosiaalisessa mediassa jakaa monipuolisia vinkkejä ja linkkejä opetuksen järjestämiseen. Huomasin huudahtelevani ääneen, että tämä onkin hyvä ja tuokin täytyy muistaa, jos tilanne jatkuu pitkään. Totesin työparilleni, että jälleen kerran olen todella iloinen siitä, että valitsin aikoinani opiskelupaikaksi nimenomaan kotitalousopettajan koulutuksen. Miten rajattomat mahdollisuudet meillä onkaan toteuttaa myös etäopetusta suomalaisten kotien hyväksi. Arjen hallintaa, varautumista kriisien aikana, inhimillisyyttä ja sosiaalista kestävyyttä, arjen hyvinvointia ja kaaoksen selättämistä.

Omassa kaaoksessa hallinnan tunne on välillä ollut katoamassa, kun vaatimuksia satelee joka puolelta. Suurin piirtein samoina toistuvat rutiinit ovat osittain kadonneet ja työ, jota on kuvitellut osaavansa tehdä hyvin, ainakin noin suurimman osan ajasta, onkin kritiikin ja epäilyjen kohteena. Toinen huoltaja haluaa, että seiskaluokkalainen vain kokkailee ja siivoaa kotona. Toisen oppilaan kotiväeltä tulee palaute, että ateriasuunnittelut ja toteutukset eivät nyt onnistu. On liikaa tehtäviä, on liian vähän tehtäviä. Silloin palautan mieleeni oman mottoni: vähemmän on enemmän. Kotona, mutta erityisesti työssä. Tärkeintä myös etäopetuksessa on oppilaan kohtaaminen. Yksi etäopetuksen parhaita puolia on ehdottomasti ollut se, että olen päässyt näkemään oppilaista eri puolia. Moni lähiopetuksessa vetäytyvä tai hiljainen oppilas on päässyt nyt loistamaan ja opettajana olen ehtinyt huomioimaan heidän tekemisensä paljon paremmin.

Jokaisessa kriisissä on läsnä muutoksen mahdollisuus ja toivo. Niin myös tässä. Me kotitalousopettajat olemme osallisina perheiden hyvinvoinnin lisäämisessä ja tehkäämme sitä ylpeinä omasta osaamisalueestamme. Toivottavasti oppiaineemme tärkeys yhteiskunnallisesti nähdään tämän jälkeen taas isommin.