Sirkkaa soppaan kotitaloustunneilla

Sirkkaa soppaan kotitaloustunneilla

Sirkkaa sopassa -hanke toteutti Mikkelin Lyseon 9-luokkalaisille valinnaisen kotitalouden kurssilla hyönteisruokaoppitunnit loppuvuodesta 2018. Lyseon koulun kotitalousopettajat Tuija Manner ja Helena Päivärinta osallistuivat syksyllä Sirkkaa soppaan -hankkeen hyönteisruokatyöpajaan ja idea kotitalousopetuksen hyönteistunneista sai alkunsa.

Samalla testattiin kehitettyjen hyönteisruokareseptien toimivuutta ja opetusmateriaalin soveltuvuutta yläkouluikäisille. Tunnit toteutettiin neljälle ryhmälle; kahdelle ryhmälle kerrallaan

Hyönteiset elintarvikkeena

Tuntien aluksi kerrottiin hyönteisten käytöstä elintarvikkeena ja elintarvikekäyttöön sallituista hyönteislajeista. Myös hyönteisten ravintoarvo ja hyönteisten eettiset ja ekologiset näkökulmat, kuten hiilijalanjälki olivat esillä. Opiskelijoille näytettiin kuvia syötävistä hyönteisistä ja nähtävillä oli vähittäiskauppojen hyönteistuotteita. Hyönteisille sopivia ruuanvalmistusmenetelmiä käytiin läpi.

Keskustelua herätti hyönteisten hyväksyttävyys; eli miksi hyönteisten syöminen on osalle vaikeaa ja hankalaa. Tiedetään, että eläinperäisen elintarvikkeen hyväksyminen on hitaampaa kuin esimerkiksi uusien kasvistuotteiden. On aivan normaalia, että osalla kuluttajista on ennakkoluuloja ja pelkoja uusia elintarvikkeita kohtaan, osa puolestaan on hyvinkin rohkeita maistamaan uusia elintarvikkeita.

Blogi 8.4.2019 Perusteluja

Pehmeä lasku hyönteisten maisteluun

Aiheeseen opiskelijoita oli valmisteltu jo ennakkoon. Kotitalousopettaja Tuija Manner oli myös itse kokeillut kotisirkkojen kasvatusta ja kertoi opiskelijoille kasvatuskokeiluistaan. Opiskelijat olivat saaneet jo maistaneet kuivattuja kotisirkkoja. Kynnys maistamiseen ja ruoanvalmistukseen oli madaltunut.

Sirkkaa sopassa –hankkeen aiemmissa kuluttajamaistatuksissa selvisi, että useimmat haluavat syödä hyönteiset siten, etteivät ne näy tuotteessa eli murskattuina tai jauheena. Leipä, leivonnaiset sekä pikkuannokset ovat helposti lähestyttäviä hyönteisruokalajeja.

Raaka-ainehankintoja varten sovittiin testattavasta reseptiikasta ja hankkeen puolesta toimitettiin hyönteiset. Ruokia valmistettiin kuivatuista ja pakastetuista kotisirkoista ja Entiksen Sirkkis kasvis-hyönteisproteiinivalmisteesta (https://www.entis.fi/sirkkis/). Valmistukseen valittiin opiskelijoille tuttuja ruokalajeja ja naposteltavia, kuten tacoja, sirkkaskagen, sirkkacookies ja sirkkasiemennäkkileipä (ks. reseptit). Kaikissa näissä hyönteiset ovat helposti lähestyttävässä, maukkaassa muodossa ja ruuat ovat nopeasti valmistettavia, reseptejä voidaan myös helposti muokata.

Allergiat huomioon

On hyvä huomioida, että hyönteiset voivat aiheuttaa oireita äyriäisille, nilviäisille ja pölypunkeille allergisille. Hyönteisten ruokinnasta voi myös jäädä jäämiä viljan, kalan, maidon ja kananmunan proteiineista, sillä näitä tuotteita sisältäviä rehuja saa käyttää ruokinnassa, joten tuotteet eivät välttämättä sovi em. tuotteille allergisille tai keliaakikoille.

Vesipitoisuuden ja erilaisten ravinteiden vuoksi hyönteiset muodostavat myös kasvualustan erilaisille ruokamyrkytyksiä aiheuttaville mikrobeille. Hyönteiset tulee aina kypsentää jossakin prosessin vaiheessa 75 °C:een, ennen kuin niitä saa tarjota elintarvikkeina. Tämä on hyvä huomioida pakastettuja hyönteisiä käytettäessä, kuivatut hyönteiset on kuumennettu kuivausprosessissa.
Lisätietoa:https://www.evira.fi/elintarvikkeet/valmistus-ja-myynti/elintarvikeryhmat/hyonteiset/

Miltä hyönteiset sitten maistuvat

Ruuanvalmistus sujui mutkattomasti oudosta raaka-aineesta huolimatta. Oppilaat pääsivät maistamaan kaikkia valmistettuja tuotteitta. Yllättävää oli, että kaikki oppilaat maistoivat hyönteisruokia ja useimmat ottivat lisääkin. Oppilaat, jotka olivat olleet poissa omilta tunneiltaan, kävivät myös maistelemassa tuotteita, myös opettajat saivat maisteltavaa.

On hyvä, että oppilaat pääsevät tutustumaan uusiin elintarvikkeisiin kotitaloustunneilla. Hyönteiset ovat osa ruokavalikoimaa tulevaisuudessa, näin ainakin uskoo iso osa ammattilaisista ja kuluttajista, joille hankkeessa tehtiin kyselyitä hyönteisistä elintarvikkeena. Hyönteiset ovat mietoja maultaan ja sopivat suolaiseen ja makeaan leivontaan ja monenlaiseen ruoanvalmistukseen.

Lisätietoa ja materiaalia

Sirkkaa sopassa –hankkeessa on tuotettu opetusmateriaalia ammattikorkeakouluun ja ammatilliselle toiselle asteelle, mutta osa materiaalista soveltuu myös kotitalousopetukseen kuten  Sirkkaa soppaan hyönteiskeittokirja, joka on saatavilla sähköisenä http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-142-2. Hyönteisruuanvalmistusvideot ja muu materiaali on saatavilla hankkeen kotisivuilla: https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitystoiminnan-blogi/sirkkaa-sopassa-hankkeessa-tuotettua-koulutusmateriaalia-aineistoa/.

Kirjoittaja on ravitsemuspalveluliiketoiminnan lehtori Eeva Koljonen ja Sirkkaa sopassa -hankkeen projektipäällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/sirkkaa-sopassa/

Sirkkaa sopassa – ravitsemisalan koulutuksen kehittäminen ammatillisella toisella asteella ja ammattikorkeakoulussa –hanketta on rahoittanut Sitra ja hanketta hallinnoi Kouvolan aikuiskoulutuskeskus, XAMK on osatoteuttaja. Hankkeen kesto 01.11.2017 - 31.12.2018. Hanke on osa Sitran kiertotaloutta kaikille kouluasteille hankekokonaisuutta.

Blogi 8.4.2019 Hankkeessa