Lomaa odotellessa

Lomaa odotellessaTätä blogia ovat kirjoittamassa kauniina toukokuun maanantai-iltana Pohjois-Suomen kotitalousopettajista Kuulammen koulun Maisa ja Tupoksen koulun Ulla.

Innoituksen tämän kirjoitustoimintaan saimme yhdistyksemme 9.5. olleen virkistäytymisillan tiimoilta.

Ilta alkoi uudessa Hiukkavaarakeskuksessa puolen tunnin venyttelyjoogalla. Rentoutumistamme täydensivät eteeristen öljyjen miellyttävät tuoksut.

Raskaan työpäivän jälkeen, lähes kevätväsymyksen kangistamille kotitalousopettajille personal trainerin ohjaama jooga oli todella voimaannuttava kokemus.

Tutustuimme terapeuttisiin öljyihin haistellen, maistellen ja iholle levittäen. Osa meistä oli öljyjä jo kokeillut ja käyttää niitä säännöllisesti. Joukostamme löytyi uusia öljyjen kokeilijoita. Laventeliöljy puhutteli meitä erityisesti sen rauhoittavan ja nukkumista edistävän ominaisuuden vuoksi. Piparminttuöljy puolestaan oli hyvin virkistävä hengitettynä tai pikkupellettinä pureskeltuna.

Ryhmässä ehdittiin porista ja keventää mieltä varsinkin kevätarvioiintiin liittyvistä asioista. Miten formatiivinen arviointi on koulussanne toteutettu? Tehdäänkö teidän koulussanne luokkaretkiä? Miten ne toteutetaan? Kuka järjestää ysiluokkien päättöjuhlat? Ryhmässä rupatellessa ongelmat eivät välttämättä ratkenneet, mutta kevenivät huomattavasti. Samojen haasteiden parissa kamppaili myös toinen kollega.

Täällä Pohjois-Suomessa kevät oli tänä vuonna noin kahden päivän mittainen. Kesä tuli heti hiihtokelien päätyttyä. Köksänryhmät ovat jopa päässeet kevätkahville koulun pihanurmikolle. Se on todella harvinaista herkkua näillä leveyksillä. Oppilaat olivat aivan innoissaan.

Hyvää ja erityisen levollista kesälomaa toivotellen,

lomaa odotellessa blogi 2Marja-Kaisa Varonen & Ulla Luhtavaara