Maanantaina 10.10 Kestävää kotitalousopetusta -täydennyskoulutuksen ensimmäinen luento on alkamassa. Jännittää. Istun koneen edessä maaseudulla, olemme syyslomaa viettämässä maalla. Avaan Google Meetsin kameran ja huomaan oman kuvani lisäksi kellertyneet kattolaudat. Ei näytä design-kodilta. Mietin, pitäisikö sanoa, että olen maalla. Jätän sanomatta.

Kello on 10.00, laitan mikrofonin päälle ja esittäydyn, hyvä, että jätin hiukset auki, hyvälle näyttää! Esittelen itseni, kurssin ja asiantuntijaluennoitsija tutkijatohtori Johanna Ahola Launosen. Päästän ääneen myös fasilitaattori Noora Karumaan ja hän esittäytyy. Kaikki menee nappiin, olen iloinen.

Odotan Johannan aloittavan. Mutta mitään ei tapahdu. Minuutit kuluvat. Johannan kuvaa ei näy. Laitan Johannalle tekstiviestin: onko kaikki ok? Piinallisten viiden minuutin päästä Johannan kasvot ilmestyvät ruudulle – vähän teknisiä ongelmia. Luento käynnistyy ja tutkijatohtori Ahola-Launonen alkaa kertoa miten ja miksi näemme toisemme kuluttajina. Hetken kuluttua hän varmistaa: näkyykö Powerpoint? Vastaus on, näkyy, mutta näkymä on väärä. Vaihda näkymä esitystilaan, ohjeistaa, joku kurssilainen. Johanna yrittää, mutta ei onnistu. Poskeni lehahtavat punaisiksi, suljen videokuvan: Miksi, oi miksi emme harjoitelleet tätä Johannan kanssa eilen, kun pidimme palaverin ja kävimme luentoon liittyvät asiat läpi. Minun moka! Tämmöinen pitäisi projektipäällikön huomata. Johanna yrittää edelleen säätää Powerpointin näkymää. Paljonko on mennyt aikaa, kuusi minuuttia, seitsemän? Liian pitkään. En pysty sanomaan mitään, jäädyn täysin. Onneksi Noora ottaa ohjat, ja joku kurssiin osallistujista myös. Kiitän mielessäni, että kurssilaiset ovat opettajia, heihin voi tässä tilanteessa luottaa. Kiitän myös, että kurssi on verkkokurssi. Kukaan ei näe punaisia poskiani ja kyvyttömyyttäni toimia teknisten ongelmien edessä.

Käyn vessassa pesemässä kädet kylmällä vedellä. Kun tulen takaisin, asia on hoidossa ja luento alkaa, vain 20 minuuttia myöhässä. Loppu sujuu loistavasti sekä aihe että luennoitsija ovat juuri niin hyviä ja kiinnostavia kuin tiesinkin heidän olevan.

Maanantai 12.10. Johannan toisen luennon alkuun on 20 minuuttia. Johanna soittaa ”auto meni rikki ja hyytyi keskelle tietä”. Olen 15 minuutin matkan päässä yliopistolta.” Minua alkaa vähän huimata ja oma paidan kaulus tuntuu yhtäkkiä yllättävän ahtaalle. Kerron asian langoilla olevalle Nooralle.
Nyt ei jäädytä, tämä hoidetaan! Johanna laittaa koko ajan tietoa tekstiviestitse ”odotan taksia, myöhästyn ehkä 15 minuuttia”. Tehdään Nooran kanssa toimintasuunnitelma: aloitetaan tehtävien esittelystä, ihan pokkana vaan. Tällä asialla ei vaivata kurssilaisia. Ammattimainen ote. Kello tulee kymmenen, Johannasta ei enää kuulu. Aloitan toivottamaan kurssilaiset tervetulleiksi ja kerron, että tänään käydäänkin tehtävät läpi ensimmäisenä. Noora alkaa kertoa tehtävistä – ehkä hieman pidemmälti, kuin on tarve. Kun kello on 10:15 Johannan kasvot ilmestyvät ruudulle! Huraa! Luento käynnistyy ja menee erinomaisesti, mikään ei enää petä. Melkein jo naurattaa.

Lauantaina 24.10 kello 11.00 istun täällä omalla lasitetulla parvekkeella ja toivotan taas kurssilaiset tervetulleiksi. Luennoitsijana on vegaaniravintoloitsija Ossi Paloneva. Saattaa olla, että 10:45 mielessäni käy: ravintolassa on menossa brunssi, onhan sitä tekemässä joku muu kuin Ossi. Sekä: toivottavasti Muumit pyörivät lastenhuoneessa automaattisesti ainakin kolmen jakson verran. Ja, eihän kukaan laittanut parvekkeen ovea sisäpuolelta lukkoon.

Tervetuloa kurssille!

(Jälkihuomio: Ossi aloitti luentonsa täydellisen ajoissa ja luento oli loistava!)