BF18 530x80px fi

Kotitalous-lehti nyt verkossa!

kotitalous-verkkolehti

Katso tuoreimmat uutiset, mielenkiintoiset artikkelit ja tapahtumat tästä »

Taustaa ja historiaa

Lehden aktiivinen lukijakunta muodostuu kotitalous-, kuluttaja- ja ravitsemisalan nykyisistä ja tulevista ammattilaisista, alan yrityksistä ja yhteisöistä, oppilaitoksista ja kirjastoista. Kotitalous-lehteä käytetään myös opetusmateriaalina. Sille on tyypillistä ihmisläheinen ja myönteinen lähestymistapa. Ammattilehti kertoo lukijoille alan uusimmat kuulumiset pintaa syvemmältä.

Kotitalous-lehti on perustettu vuonna 1937. Perustaja oli Maataloudellinen kotitalousopetusseura, jonka järjestölehdeksi Kotitalousopetus perustettiin.

Kotitalousopettajien liitto ry tuli toiseksi julkaisijaksi vuonna 1941. Samaan aikaan lehti muuttui tilattavaksi koti- ja suurtalousalan ammattilehdeksi.

Lehden nimi on vuodesta 1952 lähtien ollut Kotitalous. Aluksi lehti oli kooltaan ja ulkoasultaan hyvin vaatimaton. Ammatillisesta otteestaan se on kuitenkin aina pitänyt kiinni.

Painettu Kotitalous-lehti ilmestyi vuoden 2017 loppuun Kotitalousopettajien liitto ry:n jäsenlehtenä. Painetun lehden ilmestyminen päättyi 1.1.2018, ja nyt lehti ilmestyy verkkolehtenä osoitteessa www.kotitalouslehti.fi.

Päätoimittajat

Anneli Rantamäki 2012-
Riitta Cederberg 2006-2011
Mirja Hannula 2004-2005
kotitalousopettaja, MAT, MTi Auli Puhakka 2000-2004
FM, kotitalousopettaja Leena Löyttyniemi 1979-1999
MMK, kotitalousopettaja Marjatta Turkka 1974-1979
apulaisprofessori Maija Pekkarinen 1970-1973
kotitalousopettaja Aino Lampinen 1954-1969
kotitalousopettaja Kerttu Wartiainen (o.s. Olsoni, myöh. Olsonen) 1943-1953
tarkastaja Katri Antila 1938-1942